sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kylttilöytöjä

Pitkästä aikaa olen törmännyt kirppareita kiertäissäin vanhoihin emalikyltteihin. Tai onhan niitä tullut vastaan harvakseltaan matkan varrella, mutta hinnat ovat yleensä olleet ihan mahdottomia maksaa. Nämä taasen eivät ole olleet ihan hirveän kalliita ja siitä syystä olivakin päätyneet ostoskoriini. Ja kaikki ovat löytyneet nyt viimeisen kuukauden sisällä, mikä on myös ollut aika yllättävää. Onkohan näitä nyt ruvennut sikiämään esille ihmisten kätköistä?

Ylimmät numerokyltit löysin viikko sitten Lammin Pesulasta. Ostin niitä muutaman ihan vaan siitä ilosta että tuommoisiakin on. En ole vielä päättänyt minne ne täällä lykkään, mutta paikka niille löytyy varmasti. Ja vinkiksi tuollaisten ystäville; niitä jäi sinne myyntiin vielä aimo kasa.

Keskimmäinen, Hyvinkäältä löytynyt "TYTÖT" kyltti on aika säälittävässä kunnossa, mutta kympin hinta ja se fakta että kyllähän tuosta vielä tajuaa että mitä siinä lukee saivat ostopäätökseni syntymään varsin helposti. Käyttötarkoitusta mietin tovin, sillä olen perheessämme ainoa "tyttö", mutta joskus kaukaisessa tulevaisuudessa meille tulee toinen vessa ja sen oveen tuo sopii mainiosti sillä tytöille olin sen aikonut pyhittää joka tapauksessa.

Alin "Soita kelloa" -kyltti löytyi eilen Mäntsälästä. Viisitoista euroa oli oikein sopuhinta ja paikankin keksin sille samoin tein. Ulko oven vieressä oleva soittokellon nappi on vain tällä hetkellä rikki joten ihan heti en voi kylttiä paikoilleen laittaa, mutta nyt olisi vihdoin hyvä syy korjata se mitä pikimiten jahka ilmat vaan ensin vähän lämpenisivät. On ihan viheliäistä tehdä tuolla mitään paljain sormin.

Kuinkas te, onko tullut vastaan muille hyviä emalikylttilöytöjä viime aikoina?

I haven't seen any reasonably priced vintage enamel signs that much in the past few years in this country until I recently found these. The small ones were six euros a piece, the middle one ten and the bottom one fifteen. I think those prices alone were a good reason to buy these, but of course I already have places planned for two of them. The middle one says "girls" and the bottom one "ring the bell".

11 kommenttia:

  1. Voi että sentäs...kyllä olet apajille päässyt ja huokealla hinnalla aarteet lunastanut. Nuo ovat tosiaan joskus törkeen arvokkaita. Miulta löytyy tasan yksi:kadun nimeä kantava Sointulantie...en tosin harmikseni satu asumaan moisella mutta se on ihan hauska eteisen pienen avainhyllyn päällä. Ostin sen Rompepäiviltä useita vuosia sitten..maksoin muistaakseni parikymppiä.(en miettiny hetkeäkään otanko vai jätänkö) :D Ja onnea vielä nappilöydöillesi!
    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että minäkin olen uneksinut jostain kivasta kadunnimikyltistä, mutta vielä ei ole vastaan tullut sopivaa. Harmi että niidenkin hinnat ovat nykyään ihan pilvissä. Hyvään hintaan sait omasi kyllä :-)

      Poista
  2. Ihania kylttejä! Meille on kertynyt muutama rekisterikilpi ja "likaisia laseja" -kyltti...liian harvoin näitä tulee vastaan. Tilasin talon nimen valkoisella pohjalla mustalla tekstillä (Vårkulla) emalikyltti.fi palvelusta. Maksoi muistaakseni nelisen kymppiä ja on kyllä sen arvoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on pari kylttiä tuosta firmasta. Talonnumero ja Pesutupa-kyltit. Pihalla ovat olleet jo muutaman vuoden ja hyvin kestää :-)

      Poista
  3. Aivan ihanat löydöt.
    Harvoin noita tulee vastaan ja jos niin käy niin hinnat ovat turhan korkeat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se yleensä on. Onneksi välillä sentään vielä löytää ihan edullisiakin ;-)

      Poista
  4. Ihan mahtava tuo tytöt! Tosin minäkin olen perheemme ainoa tyttö :) Noita pikkuisia numerokylttejä ostin viime kesänä Billnäsin antiikkimarkkinoilta aikoomuksena käyttää niitä korttiaskarteluissa. Minulla on tuo sama nro 1248, koska äitini on syntynyt joulukuussa -48. Varsinaisesti keräilen vanhoja amerikkalaisia rekisterikilpiä toisen poikani huoneeseen. Ei niitä usein löydy, mutta enpä kovin usein kirppiksillä kiertele. Ensi sunnuntaina aion kyllä tulla sinne Veturitallille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, mutta tule ajoissa. Jo viimekerran perusteella tiedän sanoa että on tulossa ihan hirveä ryysis porukkaa sinne :-)
      P.s. Vanhoja amerikkalaisia rekisterikilpiä on pilvin pimein ebay.comissa. Ostin itsekin sieltä vuosia sitten yhden.

      Poista
  5. TYTÖT - Soita kelloa -yhdistelmä kuulostaa bordellin ovikyltiltä ;-) Hyi mua! Mutta siis joo, hienoja kylttejä!

    VastaaPoista
  6. Kyllä sait halvalla. Olen itsekkin hullaantunut emalikyltteihin.
    Onnittelut!

    VastaaPoista